”Koska ilmastomuutoksen ehkäisemiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen ja pian, on tietenkin suhtauduttava kriittisesti pitkiin toimitusketjuihin, varsinkin halpatuonnin osalta. Sen vuoksi pitäisi selvittää, voitaisiinko ilmastoverolla puuttua ympäristön kannalta vahingolliseen halpatuontiin. Siitä hallitus voisi keskustella jo syyskuun budjettiriihessä, kun verotuksella ollaan muokkaamassa esimerkiksi jo kokonaista autoteollisuutta ympäristöystävällisempään suuntaan”, sanoo EilanHenkari-vaatevuokraamon perustaja, maa- ja metsätaloustieteiden maisteri, MBA, Eila Parviainen.
”Vaatealan on pysyttävä muutoksessa mukana, myös ilmastomuutoksen torjumisessa. Alan on tultava osaksi kiertotaloutta, ja niin nopeasti kuin mahdollista. Se on myös liiketoiminnan etu, sillä uuden ajan kuluttaminen suosii kestävää kuluttamista, mikä on otettava huomioon tuotannossa ja tuotteiden laadussa sekä jakelukanavien valinnassa.”
EilanHenkari on lähtenyt liikkeelle kiinnostuksesta vaatteisiin, mutta etenkin kiinnostuksesta muuttaa ympäristöä kuluttavia ja kukkarolle kalliita kulutustottumuksia.
”Olen ollut monta kertaa järkyttynyt siitä, miten paljon ostetaan vaatteita, jotka eivät kestä käyttöä. Vaatteiden tarjonta taas on enemmänkin kertakäyttöastioita vastaavaa. Ajatellaan että kun on halpaa, voi ostaa enemmän, että kun käytetään euroja vähemmän, kulutetaan vähemmän, Parviainen ihmettelee.
”Jos joku miettii, mitä puheeni tarkoittavat käytännössä, niin kerron mitkä vaatteet pitää löytyä omasta naisen vaatekaapista ja mitä kannattaa vuokrata”, Parviainen paljastaa.
”Vaatekaapista löytyvät alusvaatteet, T-paitoja 3-5 kappaletta, pari pooloa, pari puuvillaista kauluspaitaa, jossa elastaania, mittojen mukaan teetetyt valkoinen ja musta silkkikauluspaita, farkut, college-oloasu, pari villapuseroa ja urheiluvaatteita.”
”Sinun kannattaa vuokrata housupuvut, mekot, jakkupuvut, nahkavaatteet, hameet, yläosat, laukut ja ulkoilutakit.”
”Kun saamme muutettua kulutustottumuksia tuohon suuntaan, teemme suuren palveluksen ympäristölle”, sanoo kestävään kehitykseen perehtynyt agronomi Parviainen.